Korso on meidän kaupunkimme. Toki perheemme on levinnyt ympäri pääkaupunkiseutua, mutta toimintamme ja sydämemme on Korsossa.
Näemme koko ajan kaupunkimme kasvavan ja kansainvälistyvän ja se saa meidät rakastamaan sitä yhä enemmän. Samaan aikaan kaupunkimme ihmiset kuitenkin voivat yhä huonommin ja huonommin. Tämä haaste saa meidät liikkelle. Haluamme auttaa jokaista, joka haluaa tulla autetuksi. Meillä on jaettavana tälle kaupungille rakkautta ja rauhaa, mutta ennen kaikkea Jeesus. Haluamme palvella jokaista tämän kaupungin asukasta, sillä jokainen heistä on jo osa meitä. Uskomme, että Jumala haluaa levittää rakastavat kätensä tämänkin kaupungin ylle ja haluamme olla mukana välittämässä sitä siunausta.