Nuorisotiimi

Kaikkia meidän nuoria edustamaan on perustettu nuorten oma päätöksentekopaikka, nuorisotiimi. Nuorisotiimi on nuorista koostuva, seurakunnan johdon alaisuudessa toimiva johtotiimi, joka kokoontuu kerran kuussa suunnittelemaan ja kehittämään toimintaamme liittyviä asioita. Nuorisotiimi ottaa mielellään vastaan nuortentoimintaamme liittyviä uusia ajatuksia, ideoita ja palautetta osoitteeseen samuel.savola@korsonhelluntaisrk.fi

Nuorisotiimi tehtävä on vastata koko H4H:n toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta ja kehittämisestä. Myös palvelutiimien koordinointi kuuluu Nuorisotiimin toimenkuvaan.

Käytännössä nuorisotiimi esimerkiksi suunnittelee ja toteuttaa nuorteniltoja, leirejä ja tapahtumia.