Meidän nuortenporukkamme on kasvanut sen verran isoksi, että sitä on ollut tarvetta jaotella pienempiin osiin, soluihin. Solut ovat seurakunnassa toimivia pienryhmiä, jotka kokoontuvat kerran viikossa rukoilemaan, pohtimaan sunnuntain opetuksia käytännön tasolla sekä vaihtamaan ja purkamaan ajatuksia. Lisäksi solut vastaavat monista toiminnoista päivittäisessä H4H:n elämässä, toteuttavat omia tempauksiaan ja viettävät vapaa-aikaa yhdessä. Emme kuitenkaan halua pitää soluissa hauskaa vain keskenämme, vaan solujen perusideana on olla kotoinen paikka, jonne uudet kasvot ovat aina tervetulleita. Soluihin voikin aina tulla tutustumaan ottamalla vaikka suoraan yhteyttä solujohtajiin tai sitten pyytämällä nuorten soluvastaavaa Samuelia etsimään sinulle sopivan solun!