|
Kirjoittaja Jani Rantonen: aviomies, kolmen lapsen isä, liikenneopettaja ja seurakunta-aktiivi.
Tässä on yksi seurakuntatyön periaate jonka iso osa meistä vastuunkantajista allekirjoittaa: Haluamme tunnustaa tasapuolisesti eri armoitukset ja Jumalan antamat lahjat. Osa julistaa, osa avustaa ja osa julistaa ja avustaa. Avustuksella tarkoitan kaikkea mahdollista mikä tukee evankeliumin julistusta ja seurakunnan olemassaoloa. Tämä periaate tunnistaa armoituksia ja lahjoja on usein meidän vahvuutemme ainakin niissä kristillisissä yhteisöissä, joissa itse olen ollut mukana. Me puhumme paljon lahjoista ja niiden käytäntöön panemisesta ja usein melkein kaikkea pääsee seurakunnassa tekemään. Haasteena näkisin armoituksien ja lahjojen käytön jatkuvuuden. Joidenkin palveleminen loppuu kuin kanan lento ja joidenkin hiipuu kuin hiillos ilman halkoja. Ongelmia voi olla esim.
Eräässä seurakunnassa nuori koki innoituksen ja kirjoitti aavistuksen kärkevän kirjoituksen. Hän lähetti sen toimituksen vastaavalle, joka tykkäsi kirjoituksesta ja lähetti sen eteenpäin pastorille. Aikaa kului eikä mitään kuulunut. Nuori alkoi selvittää mistä oli kysymys. Syy miksi kirjoitusta ei julkaistu oli, että kirjoituksessa mainittiin mm. erään talousvaikeuksiin joutuneen pastorin nimi. Nuori kysyi pastorilta, että miksi tämä ei ollut sanonut asiasta, sillä se kohtahan olisi voitu poistaa kirjoituksesta. Lisäksi tapauksesta oli aikaa vaikka kuinka kauan ja kyseinen pastori oli tehnyt asiasta parannuksen. Osalle "kypsistä" seurakuntalaisista olisi ollut liikaa mainita tuon pastorin nimi. No nuoren aktiivisuus palkittiin ja kirjoitus hieman muokattuna julkaistiin. Liian usein ihmisiä jätetään sivuun aika pienten asioiden takia. Liian usein jäämme itse sivuun pienten asioiden tähden. Olet tärkeä, sinua tarvitaan! - Jani
Minua hiljattain innoitti aivan valtavasti erään johtajan puhe periaatteista joilla he olivat 30v rakentaneet toimivaa yhteisöä. Tämän yhteisön toimintaa seuranneena voin todeta, että he ovat kyenneet luomaan ilmapiiriin jotain :
"...Aloittaessani työt eräällä alalla, törmäsin usein kummallisiin erilaisiin sääntöihin. Ei saanut ottaa puheeksi sitä tai tätä ja oli kaikenlaisia pakkoja. Silloin ajattelin, että saisinpa perustaa yhteisön jossa olisi oikeasti hyvä olla. Minulle avautui uusi työ ja niinpä aloin pyydystää ihmisiä tuohon yhteisöön. Tavoitteena oli muodostaa mahdollisimman erilainen työyhteisö. Eri-ikäisiä, eri koulutuksen saaneita, eri temperamentteja ja sellaisia ihmisiä jotka ihan aidosti haluaa perustaa ja rakentaa jotain uutta. Saimme porukan kasaan ja aloitimme miettimällä mitä me haluamme, että täällä on ja mitä emme halua tänne. Siitä syntyi periaatteet - kohderyhmällämme on hyvä olla - vanhemmat luottaa - työntekijät viihtyy ja voi hyvin. Näille periaatteille sitten aloimme rakentaa. Mulla on ollut helppo johtaa, kun me onnistuttiin saamaan niin hienot työntekijät. Kaikki me puhallamme yhteen hiileen. Ei tämä kuitenkaan mikään lintukoto ole ollut. Meillä on ollut periaatteena, että kun syntyy ristiriitoja me, selvitämme ne KUNNOLLA. Olemme tehneet yhteisiä matkoja. Työyhteisö voi hyvin, kun sillä on muutakin jaettavaa, kuin työ. Olemme käyneet ottamassa oppia muualtakin ja meillä on paljon opiskelijoita joukossamme. 30 vuotta sitten jo sanoin, että on yksi lause mitä en halua koskaan kuulla: "näin meillä on aina tehty". Se ei ole perusta eikä peruste yhtään mihinkään vaan KOKOAJAN perusteet pitää löytyä keskinäisestä dialogista, tarpeista ja uusimmista tutkimustuloksista. Se mikä on mielestäni kaikkein tärkeintä ihmiselle, että häntä rakastetaan. Tässä yhteisössä me osoitamme toisillemme, että olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä erilaisina. Käyttäytymiseen puututaan, kun se alkaa vahingoittaa ympärillä olevia..." Tämän yhteisön tarina innoittaa minua ja löydän siitä paljon yhtymäkohtia joita voimme soveltaa omaan yhteisöömme.
|
BloginKirjoittaja on aviomies, kolmen lapsen isä, autokouluopettaja ja seurakuntamme aktiivi. Arkisto
May 2018
Kategoria |
RSS Feed